Luminen talvi on mahdollistanut hienoja hisu-kisoja myös eteläiseen Suomeen.
Uudenmaan AM-mitalit on ratkottu naapurialueilla järjestettyjen kansallisten yhteydessä. Joutsenossa suunnistettiin sprintti ja keskimatka. Pitkä kisattiin Lammilla Evon metsäkeskuksen maastoissa.
Pihkaniskoista vain kaksi on toistaiseksi uskaltautunut talven suksirasteille.
Tuloksena AM-kisoista viisi mitalia. Heikki Nurmela suksi kaikilta kolmelta matkalta hopeat ja Markku Leinonen sprintistä pronssin ja pitkältä hopean.
Uudenmaan seuroista parhaaksi suunnisti EsSu ennen Rajamäkeä ja Espoon Akillesta. EsSu keräsi laajalla rintamalla 13 kultaa ja yhteensä 27 mitalia.
AM-mitaleille ylsi suunnistajia 17:sta seurasta, Pihkaniskat oli 13:s.
Hisu-talven kalenterissa on vielä ohjelmassa kaikki SM-kisat sekä lukuisia kansallisia.