Pihkaniskojen nuorisotoiminta tarjoaa monipuolisen ja ympärivuotisen suunnistusharrastuksen noin 6-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Toimimme kahdessa ryhmässä: Pihkatassut (n. 6-12 v.) sekä Pihkakiitäjät (n. 13-18 v.). Ryhmiin otetaan uusia jäseniä ympäri vuoden, joten harrastuksen voi aloittaa milloin tahansa.
Kesäkaudella huhtikuun alusta syyskuun loppuun treenaamme ulkona pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa yleensä klo 17.30 alkaen. Nuorison omat treenit pidetään sunnuntaisin tai maanantaisin, ja keskiviikkona treenataan Aluerasteilla. Treenien paikat vaihtelevat eri puolilla Vantaata ja muuta pääkaupunkiseutua.
Talvikaudella treenaamme keskiviikkoisin ja perjantaisin juoksuradalla ja liikuntasalissa sekä ulkona sunnuntaisin aamupäivällä (paikka vaihtelee). Tarkemmat tiedot treenien ja lukuisien muiden tapahtumien ajoista ja paikoista löytyvät jäsenpalvelu myClubista.
Lisätietoja nuorison harrastusmaksuista. Ennen sitoutumista voit tulla veloituksetta kokeilemaan, millaista suunnistaminen on. Ilmoittaudu maksuttomaan suunnistuskokeiluun tällä lomakkeella.
Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme!
Lisätietoja: lotta.oinonen@gmail.com tai 040 5947754 (Lotta)
Kuva on vuoden 2019 Leimaus-leirin leiriviestistä.