Tutut Pihkaniska-sivut on siirretty uudelle alustalle ja uuteen järjestelmään. Tervetuloa tutustumaan.
Vaikka päällisin puolin ei sisältö olekaan kovin paljon muuttunut, niin taustalla sitäkin enemmän. Sivuja kehittämässä ollut ”raati” päätti tehdä uudet sivut Joomla-nimisen avoimen lähdekoodin järjestelmään. Järjestelmä on ollut lähes kaikille tekijöille uusi, mutta se on todettu hyvin toimivaksi ja monipuoliseksi.
Järjestelmä pitää sisällään monia uusia ominaisuuksia, mutta olemme näin aluksi keskittyneet perussisältöön. Sivuja on siivottu, kaikkea vanhaa materiaalia ei ole enää siirretty uusille sivuille, ne ovat kuitenkin vielä tallessa. Sivuille tehtiin edelleen seuralaisille tarkoitettu suojattu osio, mutta sen aiemmasta sisällöstä on iso osa siirretty kaikkien näkyville. Pyrimme pitämään kaikki toiminta mahdollisimman avoimena kaikille. Sivut kaipaavat edelleen päivitystä, mutta koska aika on rajallista, niin lisäämme materiaalia pikkuhiljaa.
Antti Virtanen on huolehtinut sivujen teknisestä puolesta, sisällöstä Jaana Nykänen ja Eija Lehtomäki. Esa Mononen ja Tuomo Puustinen ovat olleet mukana tiimissä. Toivoisimme edelleensaavamme lisää porukkaa sivuja kehittämään, varsinkin teknisestä puolesta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä. Lisätietoja saa Antilta tai Eijalta.